Elämäni vieterihiirenä, osa 2

Jatkoa edelliselle merkinnälle!

TIISTAI

(heräämispaikkana Helsinki)

07:00 päräyttää herätyskello ilmoille sulosointunsa. Raotan silmiäni kohti keittiössä lojuvaa tiskikasaa ja päädyn lojumaan sängyssä kuin paikoilleni kivettyneenä seuraavat 40 minuuttia.

08:15 astun ulko-ovesta laukku olalla (tiskit edelleen keittiössä) kohti uusia seikkailuita. Aamu on viipyilevä ja melkein lämmin, enkä malta hypätä ratikkaan vaikka on kiire. Imen inspiraatiota katukuvasta, näyteikkunoista, Helsingin arkkitehtuurin helmistä, yllättävän suuresta ihmismäärästä ja siitä, miten maailmalle avoimeksi itseni tunnenkaan kamera kaulassa ja hölmön hymy huulilla.

08:30 oli tarkoitus tavata henkivakuutusyhtiön edustaja syystä X. Syy on X, sillä kumpikaan meistä ei oikein tiedä miksi meille on sovittu tapaaminen - minulla kun on jo vakuutukseni, josta ei ole tarkoitus luopua. Olemme siis kumpikin pihalla, kuten myös myöhässä. Kaiken kukkuraksi eksyn väärään rakennukseen ja istua jökötän vieraassa aulassa, kunnes..

..08:50 tämä henkivakuutusyhtiön edustaja soittaa ja tiedustelee, missä perhanassa olen. Tilanne ratkeaa uusilla reittiopastuksilla, ja vihdoin..

..09:00 saamme homman käyntiin. Istumme neuvottelupöydän ääressä keskustellen yrittämisestä, yhteiskunnan tilasta, estetiikasta ja siitä, miten maailmasta saisi paremman paikan. Kerron suu vaahdoten omista ideoistani ja tavoitteistani, jotka saavat miehen nyökyttelemään joko huvittuneisuudesta tai mielenkiinnosta.

10:30 astun raikkaaseen ulkoilmaan pää pökerryksissä ja suuntaan kulkuni kohti Kalliota. Löydän tieni HEO:n oppilaitokseen, nautin lounaan ja pääsen kurkistamaan edellisen päivän videomateriaalia. Uteliaisuus vaihtuu pian itsekriittisyydeksi ja kasvojenhallinnan opetteluksi. Lopulta käy ilmi, että materiaalin äänitys on niin heikko, ettei sitä tulla käyttämään kuin äärimmäisessä hätätilanteessa.

     Älkää koskaan menettäkö uskoanne toisiin mahdollisuuksiin - minäkin sain sellaisen!

Aamupäivän seikkailujen jälkeen pääsemme vihdoin toteuttamaan tiistain tavoitettamme: Hämeenlinnaan lähtöä. Ennen varsinaista lähtöä taistelemme tiemme kuvausvälineiden kanssa rautatieasemalle, josta nappaamme junan Kiloon, josta lähdemme kompaktilla Toyota Yariksella, 5 tyttöä ja laitteet, kohti Varistoa.

Marika, Mirein puolikas

Mirei, Marika

Varistossa odottaa korumateriaalishoppaus. Ostoslistalla lukee

kulkusia parisataa (kulta ja hopea) 

korulukkoja (hopea, antrasiitti)
avokorvakoukkuja (hopea)

korupiikkejä
ketjuja

enkä osaa kuin hämmentyä ja kärsiä valinnanvaikeudesta. Shoppailuani seurannut kamera asettaa tietyn kuumotusefektin, ja päädyn lopulta latomaan korin täyteen yhtä sun toista budjettini rajoissa. Ainakin on varmaa, että kulkusia piisaa!

Tytti, Marika

Reippaasti iltapäivän puolella kuskimme saa ohjelmoida navigaattorin osoittamaan reitin kohti Hämeenlinnaa. Yli tunnin ajomatkan aikana puhumme paljon. Sataprosenttista girltalkia, eli aiheena on tämä ajatuksia ja tunteita herättävä miessukupuoli.

Hämeenlinnan päässä käydään reippaasti tositoimiin. Valot, äänet ja kamera saadaan nopeasti asennettua, ja kaikki on haastattelua vaille valmista. Tapahtuu kuitenkin odottamaton eli nälkä, joka ohjaa meidät lähipizzeriaan.

Marika, Mirei, Tytti, Oona

 

Mirei, taustalla Tytti, Oona

Tankkaamisen jälkeen alkaa todellinen työ, nimittäin tiedon nyhtäminen haastateltavasta. Edellinen päivä oli hyvää, ajatuksia selkiyttänyttä harjoitusta. Vatsa täynnä ja mieli tyytyväisenä vastaan kysymykseen kysymyksen perään, annan asian rönsyillä ja sanon, mitä sanottavana on. Pian materiaalia onkin kasassa pitkälti päälle tunti.

Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että moni asia jäi mainitsematta, mutta olennainen eli asenne tuli onneksi esiin. Ajatusten jäsentelyssä auttoi erityisesti elokuussa kirjoittamani kahdeksan kohdan liiketoimintasuunnitelma, joka on juuri sitä itseään: P-pas -henkeä! Kerron suunnitelmasta huomenna, sillä tämän päivän merkinnöissä lienee jo tarpeeksi sulateltavaa.

Tässä siis puolitoista vuorokautta P-pas-arjesta hieman isommassa pähkinänkuoressa. Voisi olla vielä kiireisempää ja paljon, paljon ikävämpää. Vai mitä sanot?

- Essi