Törkeetä!

Kaikkea törkeää on sattunut ja tapahtunut männä aikoina.

Aloitetaan vaikkapa siitä, että muuan Finnvera ei myöntänyt P-pas'lle lainaa. "Päätökseemme on vaikuttanut kannattavan liiketoiminnan edellytyksiin liittyvä suurehko epävarmuus." Tuijotettuani aiheesta melankolisoituneena seinää tovin aloin fatalistiksi ja päätin, että jokin korkeampi voima (eli Finnvera) tahtoo minun keksivän tähän hätään jotain muuta kuin suuria investointeja vaativia peliliikkeitä. Tarkoituksenani oli luoda maailman ihanin, tyylikkäin ja mahtavin paikka, jossa kenen tahansa on mahdollista kohdata kaikkea kaunista ja ylevöittävää, mutta toteuttanenkin suunnitelmani pienemmässä mittakaavassa. Vaikka nyt tuli takkiin, se ei tarkoita, etteikö luova ajattelu olisi paikallaan. Toinen vaihtoehto on skipata luovuus hetkeksi ja keskittyä ajattelemaan pienesti. Liian suuriin askeleiinhan kompastuu helposti.

Piristin itseäni lakkaamalla kynsiini oman versioni ranskalaisesta manikyyristä. (Kaukaa katsottuna) kauniit ja huolitellut kynnet saavat ihmeitä aikaan niin henkisesti kuin puhtaasti pinnallisin puolin.

Lisäksi tapasin tänään mahtavia ihmisiä, joiden kanssa sai keskustella muotoilusta ja P-pas'n tulevaisuudesta, johon liittyy muun muassa yksi todella mielenkiintoinen vieraileva - tai kenties pysyväkin - tähti kera oman nimikkokorumallistonsa! Tämä riemu koittaa kuukauden päästä, joskin tulen hypettämään aiheesta lisää jo aikaisemmin.

Tuoterintamalle kuuluu myös sitä, että Get Printed vol. 2 tulee olemaan ainakin viittä vaille valmis  eli painettu kahden viikon päästä. Samaa sanoin jo kaksi viikkoa sitten, mutta tuotannollisista syistä mallisto viivästyikin. Kaikki on kuitenkin nyt hoidossa, ja odotan paitoja saapuvaksi. Sitten pistetäänkin pystyyn mallikuvaukset, jollaisia ei ole ennen nähty! Luvassa on niin paljon erilaisia vaatteita, että kuvaamiseen on käytettävä kokonainen päivä tai pari. Aivan mahtavaa. Työlästä, mutta mahtavaa.

Uuden printtimalliston lisäksi kolmas on jo lähes kokonaan suunniteltu. Siinä missä ensimmäinen Get Printed on musiikkiteemainen ja toinen eläinteemainen, kolmas on törkeä. Printtipaitakavalkadiin pomppaa mukaan sellaisia yksilöitä, jotka saattavat saada herkkänahkaisemman nyrpistämään nenäänsä. Toisaalta, tunne on aina hieno asia, oli se positiivinen tai negatiivinen. Toukokuun aikana ilmestyvään mallistoon on tulossa ainakin neljä printtiä, joista erityisesti yhtä puntaroin. Olen pyöritellyt mielessäni hyvin simppeliä printtiä, joka kuitenkin pitää sisällään suuren - tai pienen, kuka tietää, eh heh - tarinan. Meneekö tämä mielestäsi jo liiallisuuksiin?

Kysymysmerkin paikalle puntaroin jotain oikein iskevää nimeä/sukupuolitautia/pronominia, ja printti itsessäänkin on vasta raaimmasta raaimmassa raakaluonnosvaiheessa. Arvostaisin kuitenkin mielipiteitä, niin hyvässä kuin pahassa! No, tosiasiassa reagoin negatiivisiin mielipiteisiin tällä tavalla:

Ystävällisin terveisin,

Essi, jota ei tänään murheet paina

Tukkamonsterin kuulumiset

Voisin tehdä videopäivityksistä säännöllisen epäsäännöllisen tavan, sillä se tuntuu hektisinä aikoina olevan paljon miellyttävämpää kuin kirjoittaminen. Tässäpä melkein viidessä ja puolessa minuutissa sössötettynä viimeaikaiset meiningit, vaikka paljon jäi mainitsematta. Pahoittelut kuontalosta - kampaajaa odotellessa! Tässä syy, miksi pidän otsatukkaa ylhäällä:

Ja lupaamani kuvat Toto-melodica -printistä paidoilla. Printtiä on tulossa näissä kahdessa värivaihtoehdossa, joskin valmis tulos näyttänee hieman tummemmalta. Paitoihin on lähdetty tarkoituksella hakemaan astetta hempeämpää tunnelmaa. Näitä on luvassa valkoisilla unisexeilla bambuteepaidoilla, naisten valkoisilla, kapeilla bambuteepaidoilla sekä valkoisilla naistentopeilla. Nam!

Printistä käy kiittäminen Könösen Mikkoa!
Yöllisin ja ryönäisin terkuin,
Essi

Aiheen vierestä

 Tällaiseen näpertelyyn olen kuluttanut viimeiset kolme tuntiani vain todetakseni, että ei nyt ihan toimi. Kuva melodicaa soittavasta Totosta on ihana, mutta nämä pikkumainokset kiljuvat tylsyyttään. Käytin siis kiireisestä viikostani potentiaalista äidinkielen YO-kokeeseenlukuaikaa turhaan tuherteluun. Tulipahan tuherreltua. Kerron Toto-melodicasta lisää heti kun olen päässyt yli siitä, etten ole mainostensuunnittelijaksi syntynyt.

Vertailun vuoksi kuva, jonka graafikko-Mikko loihti tekemästään Toto-printistä noin kymmenessä minuutissa. Yksi osaa, toinen ei. Toisin sanoen: IHANA!

Rohkeudesta ja rohkaistumisesta

Tämän merkinnän kirjoittamista olen harkinnut jonkin aikaa ja päädyin lopulta antamaan itselleni luvan kirjoittaa avoimesti yrittäjyydestä ja siitä, mitä roolia se elämässäni esittää. Skippaan normaalisti  harmilliset puolet P-pas'n pyörittämisestä blogin roskakoriin, mutta jos jaksat lukea merkinnän loppuun, saatat huomata häivähdyksen silkkaa rehellisyyttä aidan toiselta puolen. Ihaile samalla esimakuja päivitetyistö Dreadlock-printeistä, joista painetaan kahden viikon päästä ilmestyvään, uuteen Get Printed -mallistoon unisexeja bambupaitoja! P-pas (eli luottograafikkoni Mikko) vastaa miesasiakkaiden ja väljien paitojen ystävien rukouksiin.

Laskin tänään, vaikkakin hyvin suuripiirteisesti, että P-pas täyttää tämän kuun lopulla puoli vuotta! Nämä kuukaudet ovat hujahtaneet nopeasti ohi tajunnan kiitos työhön imeytymisen ja kiitettävän monien kulttuuri- ja  matkailurientojen. Olen tuskin koskaan ollut onnellisempi ja väsyneempi kuin viime syksynä, mutta tilanne on alkanut rauhoittua kevättä kohden. Onnellisuus vähenee lähestyvien ylioppilaskirjoitusten ja muiden vastuiden myötä, mutta koitan kompensoida sitä nukkumalla enemmän. Voi tosin olla, että kulutan suuren osan vapaasta ajastani levon sijaan miettimällä, miten parantaa maailmaa - vieläpä niin, että siitä on itsellenikin jotain hyötyä (maailmanparannusonnen lisäksi).

Vietin tämän ja eilisen päivän pohtien erityisen paljon yrittämistä, yhteiskunnan hyvinvointia ja omaa tulevaisuuttani. Olen mukana HAMK:n ja Laurean järjestämässä Sense-liikeideakilpailussa, johon otan osaa päivitetyllä P-pas -konseptilla. Siinä missä P-pas on nyt verkossa toimiva elämänasennemerkki ja -kauppa, se tulee olemaan tulevaisuudessa paljon muutakin. Hion tällä hetkellä suunnitelmiani ja imen kaiken mahdollisen tiedon minua viisaammilta. Eilinen koko päivän mittainen "IDEASTA INNOVAATIOKSI" -tilaisuus antoi uusia välineitä ideoiden kehittämiseen ja ideoiden ideoimiseen ylipäänsä. Mahtavien luennoitsijoiden ansiosta inspiroiduin yrittämisestä entisestään.

Tänään Hämeenlinnan Raatihuoneella taas kokoontui pieni joukko päättäjiä, vaikuttajia ja alan asiantuntijoita keskustelemaan elinvoimasta ja sen parantamisesta niin maanlaajuisesti kuin paikallisesti. Minä kolmen ystäväni kanssa edustin lukiolaisnuoria, minkä lisäksi pidin palopuheen nuoresta yrittäjyydestä ja P-pas'n perusfilosofiasta. Saatuani puheenvuoron ja päästyäni alkukankeuden yli ei moottoriturpani meinannut sammua kainoista vihjailuista huolimatta. Tänään oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun puhuin P-pas'n tulevaisuudesta väistelemättä ja vähättelemättä tavoitteitani. Annoin itseni päräyttää Hämeenlinnan kaupunginjohtajalle ja muulle konkkaronkalle haaveeni siitä, että jonain päivänä P-pas on niin vakiintunut osaksi nuorten (ja miksei vanhempienkin) maailmaa, että se voi oikeasti vaikuttaa asioihin, puuttua epäkohtiin ja tehdä satojen ellei tuhansien ihmisten elämästä mielekkäämpää. 

Sanotaan, että yritykset ovat Suomen selkäranka. Tämä ei tarkoita pelkästään supertuottavia jättiyrityksiä vaan pieniäkin puljuja, jotka olemassaolollaan tuovat iloa milloin kenenkin arkeen. Yrityksillä on vaikutusvaltaa ja mahdollisuus tehdä paljon hyvää, minkä takia, itseäni lainatakseni:

"Jos annan epävarmuuden voittaa ja jätän käyttämättä sen potentiaalin, joka P-pas'ssa on, en tee väärin vain itseäni vaan monia muita kohtaan."

Pidin perinpohjaisen palopuheen halustani saavuttaa P-pas'n kautta paljon muutakin kuin hyvännäköisiä vaatekokoelmia. Haluan aidosti ja mahdollisimman tehokkaasti kannustaa muita nuoria toteuttamaan itseään ja visioitaan, tutustuttaa sinut, sinut ja sinut muotoilun eri alueisiin ja tarjota vaihtelua arkeen erilaisilla tapahtumilla ja spontaaneilla yllätyksillä. Kaikkea ei voi toteuttaa samantien, mutta matka on aloitettu. Tähän mennessä P-pas'n puitteissa kyntensä on saanut näyttää neljä graafikkoa, yksi korusuunnittelija sekä kaksi vaateompelijaa. Keväällä kaartiin astuu mukaan musiikintekijöitä, valokuvaajia, uusia suunnittelijoita ja omien mallistojensa luojia ja toivon mukaan innokkaita ideamyllyjä, jotka keksivät kanssani uusia tapoja tuoda lisävaloa ja -raikkautta tähän maailmaan.

Uskon todella, että yksikin ihminen voi saada muutosta aikaan omistautumalla asialleen. Voin ja haluankin myöntää avoimesti, että minua pelottaa välillä aivan tajuttomasti. En tarkoita samanlaista pelkoa kuin pimeän aiheuttama ylivilkas mielikuvitus tai murhaajien pelko, vaan syvää epävarmuutta siitä, tulenko onnistumaan siinä mitä lähden tavoittelemaan. Koska hyppäsin tähän junaan kuutisen kuukautta sitten enkä näe muuta vaihtoehtoa kuin tarttua ohjauspyörään, annan peloilleni selkään ja näytän ennen kaikkea itselleni, että nuoresta energiasta ja innosta on vaikka mihin. Luojan kiitos en ole ainoa, joka on tätä mieltä. Yhden ihmisen voimin P-pas ei nimittäin maailmaa muuta, mutta monen tekijän ja tempauksen summana tulevaisuus voi tuoda tullessaan upeita juttuja. 

P-pas on siis todellakin enemmän kuin pelkkä vaatemerkki. Se on mahdollisuus ihan jokaiselle, kuten minulle tehdä miksei-asenteesta alati kehittyvä ja monipuolistuva elämänprojekti. Tämä kaikki on alkusoittoa tulevalle, joten jos tykkäät, varaudu tykkäämään lisää. Minä varaudun pelkäämään ja  unohtamaan pelon ja innostumaan ja heittäytymään ja toivomaan parasta - ja tekemään kaikkeni sen eteen, etten joudu pettymään. Jos jostain syystä epäonnistunkin, tulinpahan yrittäneeksi.

Sanonta Älä kadu tekemääsi vaan sitä, mitä jätit tekemättä voisi sopia tähän yhteyteen mainiosti.

Jotta julkinen avautumiseni ei vaikuttaisi liian sentimentaalilta ininältä, liitän loppuun koko kansan ihaileman Disney-tähti Miley Cyruksen kappaleen Climb. Valitsin syystä karaokeklipin eli version, jossa esiintyy laulun lyriikka kokonaisuudessaan. En tunnustaudu Hannah Montana-/Miley Cyrus -faniksi aseella uhatessakaan, mutta kun joululomalla kuulin Climbin sattumalta, se kolahti väsyneeseen mieleen ja muistutti siitä, mikä elämässä on tärkeää: Uskaltaminen. Lue sanat ajatuksella ja suo itsesi lopettaa video kesken siinä vaiheessa, kun ymmärrettävän kielen sijasta alkaa kuulua loppu-ulinaa. Mieti myös, olisiko sinullakin uskalluksen paikka elämässä.

Miksei?

Hyvää perjantaita!

Lokakuussa kerroin kuvaussessioista, joissa porukka HEO:n elokuva- ja TV-ilmaisun linjan opiskelijoita teki pienen dokumentin nuoresta yrittäjyydestä. Dokkari julkistettiin jo yli kaksi kuukautta sitten, mutta sain vasta nyt mahdollisuuden laittaa sen näkyville. Vaikka kuvauksista on näennäisesti lyhyt aika, on moni asia P-pas'ssa ehtinyt muuttua. Jos minua nyt pyydettäisiin puhumaan samoista asioista, vastaisin varmaankin eri lailla. Lokakuussa P-pas oli vasta aivan tiensä alussa, mutta nyt punainen lanka on alkanut loistaa entistä kirkkaammin ja tiedän, mitä tuleman pitää. Kehitystä ja edistystä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan huimasti. Fakta kuitenkin on, että jokainen aloittaa jostain. Tässä siis minun ja P-pas'n tarinan alku:

Kiitos Marika, Mirei, Marleena, Tytti ja Oona!
PS. Puolustan ryönäistä ulkonäköäni sillä, että syksy oli elämäni hektisintä ja ulkonäköpaineettominta aikaa. Nyttemmin olen parantanut tapani (paitsi pakkassäältä suojautuessa). Ajoittain.

HERRAMUNJEE!

Jo on ollut päivä!

Heräsin aamulla hävyttömän aikaisin (eli puoli kahdeksalta, mikä on kaltaiselleni uneliaalle opiskelijanretkulle jotain käsittämätöntä) suunnatakseni hammaslääkäriin kuulemaan pitkään odotettu tuomio suuvärkkini kohtalosta. Olen kärsinyt lähes kymmenen vuotta erilaisista ongelmista koskien milloin leukoja, milloin hampaita, milloin kitalakea, you name it. Lukuisien hoitojen, kiinteiden hammaskojeiden (a.k.a telaketjut), yörautojen, nolojen suukapuloiden ynnämuiden jälkeen tilanne näytti hetken hyvältä ja hampaani olivat suorat kuin insinöörin 90 asteen kulma - mainittakoon, että hampaani siis eivät olleet 90 asteen kulmassa - kunnes kävi köpelösti ja syystä tai toisesta kaikki meni pieleen. Olen jälleen hammasvammainen, minkä lisäksi kieleni ahdistuu fyysisesti pienessä, verbaalisesti ylikasvaneessa suussani, leukojen ongelmista puhumattakaan.

Diagnoosini on seuraava:

viisaudenhampaiden repiminen, kiinteät raudat ylä- ja alahampaisiin pariksi vuodeksi ja ellei tämä korjaa kaikkia ongelmiani, yläleukani operoidaan. Siis leikataan. Kuin missäkin Greyn anatomiassa. Lisäksi saan luvan painua puheterapeutin vastaanotolle, koska olen elämässä epäonnistunut nössö. Ja koska olisi korkea aika oppia käyttämään kieltään oikein. Siperia opettaa, sanotaan, mutta lienee parempiakin oppimismetodeja. Tilanteessa on monta ironista (heh heh, iron kuten rauta) tekijää, joihin palaan varmasti sitten, kun suuni kilisee metallia. Aion pitää huolen siitä, etten pääse helpolla tulevasta Ugly Betty -syndroomastani.

 ENNEN:

JÄLKEEN:

 KOHTALONI:

 

 

En ole kauaa jaksanut hammashuoliani murehtia, sillä elämässä on kiinnostavampiakin asioita. Juhlistin äitini syntymäpäivää, jonka jälkeen tapasin Department Series -paitamallistoa valmistelevaa Mikkoa ja Herkkoa. Istuimme päälle tunnin puhumassa vaatebisneksestä, taiteesta, itsensä toteuttamisesta ja erilaisista kulttuuriprojekteista - kuinka moni tyttö pääsee harrastamaan tällaista kahden heteromiehen kanssa? - minkä ansiosta mulla on nyt todella voimaantunut olo. On hassua, miten palaset tuntuvat loksahtelevan niin luonnollisesti paikoilleen ajatusteni sekamelskassa: juuri eilen maalailin utopistisia haaveita erilaisista projekteista, joilla saada suomalaisia nuoria liikkeelle ja nauttimaan kaikesta mahtavasta ympärillään, ja yhtäkkiä löydänkin itseni pienestä mutta sitäkin intensiivisemmästä ideariihestä. Vielä mikään pohdinnoista ei ole ajankohtainen, mutta mieleen varmasti jää kytemään kunnianhimoinen ajatus jos toinenkin. Saimme poikien kanssa myös juteltua aikuisten oikeaakin asiaa, nimittäin Get Printed vol. 2 -malliston teknistä puolta. P-pas'n toinen Get Printed -paitamallisto on viittä vaille valmis painettavaksi, mutta tällä kertaa toimin hieman eri tavalla kuin ensimmäisen suhteen. Avaan kokonaisuutta ihka omassa merkinnässään hieman lähempänä.

 Toinen mahtava juttu tässä illassa on vilkaisu P-pas'n käyttämän tekstiilientuottajan, brittiläisen Continental Clothingin, kotisivuille. Eksyin toljottamaan silmät suurina uutta vuoden 2010 vaatemallistoa, joka on täynnä upeita leikkauksia ja mahtavia perusvaatteita. Continental Clothing on siis vaatevalmistaja, joka tuottaa ns. blanco-vaatteita merkkien ja jälleenmyyjien käyttöön. Ajattelin aluksi, että paitamallivalikoima on melko suppea, mutta firma on muuten luotettava ja arvostettu - sekä ekologinen, mikä on valtava plussa. Uudet tuotekuvat ovat kuitenkin saaneet minut kääntämään kelkkani: Continental on kaikkea muuta kuin suppea. P-pas'n suureksi suruksi paitoja ei voi tilata toistaiseksi kuin valtavia eriä, mutta otan selvää, josko niitä saisi haalittua pienempiä määriä käyttöön. Mitä kaikkea mahtavaa näihin voisikaan painaa! Mikäs tailaamisen riemu olisi, kun saisi näin monipuolisia vaatteita käyttöönsä! Olen ehtinyt laatia monta  tuunausideaa tämänhetkisille paitamalleille, mutta jos vain saan hyppysiini tuoreimpia yksilöitä, ylimääräinen venkslaaminen ompelukoneen ja saumurin kanssa jää iloisesti unholaan. Alla muutamia lempimallejani tämän vuoden Trends2010-mallistosta.

 

©Continental Clothing

Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja valtavaa tekstitulvaa. Kaikkea sitä pari lasillista viiniä saakaan naisessa aikaan.

- Essi

"Hirveän raskasta"

TO DO - Hyvä Essi, ihan oikeasti..


..osta kalenteri. kaikesta huolimatta - tai juuri kaiken vuoksi - todella tarvitset sitä

..lyö päivämääriä lukkoon. jos odotat noin kahdeksaa printtiä saapuvaksi, lienee parasta edes osata aavistaa, milloin saat ne käytettäväksi.

..tilaa läjä materiaaleja. tekstiileille, joita ei ole, on hankala painaa mitään.

..kirjoita 20 sivun liiketoimintasuunnitelma. sen siitä saa, kun osallistuu extemporé kaikenlaisiin liikeideakilpailuihin. tästä lisää kevään mittaan.

..soita pari puhelua.

..lähetä pari sähköpostia.

..varaa aika fysioterapeutille. pieni lääpintä puolen vuoden välein tuskin korjaa kroonisesti jumissa olevaa niskaa, varsinkin kun tilanne on mennyt siihen, etten saa ryhtiä suoristettua ilman solisluiden särkemistä. 

..TEE KOULUHOMMIA. kuten 20 pakollista matematiikan rästitehtävää. koita nyt hyvä nainen saada kaikki lukiokurssit suoritettua tämän jakson loppuun mennessä niin pääset jatkamaan täysillä kujeitasi!

Olisihan näitä liuta lisää, mutta mitä suotta itseään stressaamaan. Lähestyviä ylioppilaskirjoituksia en ajattele, sillä ajatteleminen ei ole ennenkään auttanut opiskelemaan. Kun aika on, tai muuten vaan, tartun kirjoihin ja pänttään niin maan perhanasti, ettei jälkikäteen tarvitse harmitella YO-todistusta, joka alkoi lupaavasti Laudatureilla ja päättyi Approbatureihin. Viimeaikaisten jaksotodistuksien yhtäkkisestä tasottomuudesta kyllä huomaa, milloin P-pas sai alkunsa. Jos jonkin neuvon voin kokemuksieni pohjalta toisille opettaa, sanon tämän: älä perusta yritystä abivuonnasi. Tästä elämänviisaudesta tokenemiseksi tarvitaan jotain loppukevennystä, jota tarjoavat Puerto de la Cruzissa testaamani Guessin korkokengät. Jokainen ansaitsee hetken supernaisellisuutta aina silloin tällöin.

 

Terkuin,
fyysisesti särkyinen mutta oikein onnellinen Essi

Kävellen olisin jo perillä

 

Olen niin täynnä passiivis-aggressiivista turhautuneisuutta, etten voi kuin kirjoittaa viimeisestä tunnistani modernin, preesensmuotoisen novellin.

"16:40. Kiire, kiire. Mitä pitää tehdä? Pissattaa koira, pakata laukku, piirtää naama paikoilleen. Vaatteita ei ehdi vaihtaa, harmaaskaala ja huppari ajanee asian. Nyt vauhtia. 17:00. Rakko jalassa. Jokainen askel kirpaisee kantapäähän. Linkkaan kuin pahastikin loukkaantunut, säälittävää. Koitan työntää kenkään vanulappua - tuloksetta. Se on vaaleansininen tarrasaapas, ei sen kuuluisi tehdä kipeää. 17:05. Joskus myöhästelijäkin ehtii. Asema tulvii testosteronia, taas on moni inttileski jätetty kotiin ikävöimään. Saapuvien ja lähtevien junien aikataulunäyttö vilkkuu nuolta ja numerosarjaa. Helsinki-Oulu, 17:11 -> 17:36. Selvä. Nyt kävi näin. Ehdinpähän fiksata kantapääni kuntoon tämän maastokuvion keskellä. Ja huomata, että kamerastani puuttuu muistikortti. Vielä on aikaa, soitan äidille. Turhautunut ääni linjalla myöntyy tuomaan palan muovia, joka tuntuu pelastavan iltani. Aseman tuulikaappi on sopiva ei-kenenkään-maa odottamiselle. Avaan sisääntulijoille ovea, kaksi kahdestakymmenestä kiittää. Kymmenesosa on parempi kuin ei mitään. Muistikortti saapuu. Yksityiskuljetuksen riemu katoaa pian: kamerasta loppuu akku. Kuulun nyt siis niihin, jotka kantavat digijärjestelmäkameroita kaulallaan vain muodon ja brassailun vuoksi. Asuste ei-siitä-pienimmästä päästä. Kuulutus kajahtaa. Junan saapumis- ja lähtemisaika siirtyy vielä kymmenellä minuutilla. Jaaha. Kehtaisinko soittaa kyytipalvelun akun laturille? En kehtaa. Testosteronitaso nousee liian korkeaksi, istumapaikat ovat loppu, elintila ja aseman kantokyky loppuvat kesken. On aika ristiretkeillä laiturille. Minuutit lähestyvät loppuaan, toivo herää. Junan kuulutetaan myöhästyvän vielä kymmenen minuuttia. En puhise sanaakaan. Viivaksi venynyt suu ja kyllästyneet silmät kertovat kaiken. Pimeys. Pakkanen. Pohjola. Kansallisromantiikkaa parhaimmillaan. Matelen asematunneliin, jonne joku on märehtinyt. Oliko pakko? Vielä lopputiraus myöhästymiskiintiöstä, ja 50 minuuttia on täynnä. Junan valot kuitenkin kantavat kaukaa. Tällä kertaa se ei voi olla huoltovaunu. Ei olekaan. 18:01. Vihdoin. Onnistun täpärästi astumasta väärään vaunuun."

Kiitos syyn X ja junaliikenteen saumattoman toimivuuden, myöhästyn siis 50 minuuttia päiväni kohokohdasta. Olen paraikaa matkalla Tampereelle kirjakauppa Bukraan, jossa järjestetään Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen graafisen suunnittelun opiskelijatyönäyttely Kädenjäljen avajaiset. Paikan päällä on nähtävänä muun muassa muutama P-pas'n paita luottograafikkoni kynästä. Olen avajaisihmisiä, minkä takia harmittaa, että ilmestyn paikalle törkeän näköisenä ja myöhässä. No, pääasia on päästä paikalle ylipäänsä. Kamerainsidentin vuoksi en kuitenkaan voi taltioida näkemääni, mikä on blogin kannalta tosi harmillista.

Toivottavasti en eksy kahden kadunvälin matkalla juna-asemalta Bukraan. Se kruunaisi päiväni. Olisin kuin mikäkin harhaileva smurffi sinisine kenkineni ja takkineni.

Yrittäjän arkea: Missä meni vikaan?

Näiden muutaman yrittäjä-kuukauteni aikana olen saanut yllättyä elämänmuutoksistani niin positiivisesti kuin vähemmän positiivisesti. Kuten kenen tahansa työelämään siirtyvän, myös minun elämäni muuttui P-pas'n myötä. Kun kyseessä on vielä täysin oma juttu eikä minkäänlaista varmuutta palkasta saati eläkkeistä, on tilanne kieltämättä jännittävä. Kaiken epävarmuuden ja hapuilun lisäksi P-pas on tuonut tullessaan elämääni varsin mielenkiintoisia muutoksen tuulia.

ELÄMÄN"HALLINTA"

parempi vain, ettei tämän reuhkan alta näe katsoa peiliin..

Minusta on tullut ennennäkemätön laiskamato! Kun innostuin P-pas'sta, käytin kaiken energian tiedonkeräämiseen, tiedon soveltamiseen ja ideoiden kehittämiseen. Suljin kaiken muun mieleni ulkopuolelle. Nyt jälkiviisaana voin sanoa, että olisi kannattanut panostaa

1. kuntoonsa 

2. ulkonäköönsä

3. elinympäristöönsä

4. lähimmäisiinsä (kuten koiraansa!)

hieman enemmän, jotta se ei tuottaisi niin suuria vaikeuksia tulevaisuudessa. Heräsin eilen tuntia normaalia aikaisemmin saadakseni siivottua, mutta ylösnousemuksen sijaan makasin paikoilleni jähmettyneenä puolitoista tuntia. Vetelää, sanoisinko! Kuinka hankalaa tuleekaan olemaan loman jälkeen ryhdistäytyä ja alkaa käyttäytyä kunniallisen kansalaisen tavoin - jos en itseni, niin siihen painostavan lähipiirin vuoksi.

sarjassamme "Essi syö aina lautaseT loppuun, vieläpä ennätysvauhtia!"

Kohta 1 ja 2 kulkevat käsi kädessä. Siinä missä olen tuhonnut elämääni ja sydäntäni mässäämällä  pikaruokaa, pastaa ja valmiskastiketta, kiinalaista keskimäärin 2½ kertaa viikossa ja pullaa kuin nälänhätäinen, olen saanut tuta seuraukset niin yleisessä olotilassani kuin naamassani. Kireitä paitojakaan en viitsi  enää liiemmin käyttää. Epäsäännölliset ruokailuajat ja muutenkin hektinen elämä ovat tehneet säädyllisistä elämäntavoista hankalasti kiinnipidettäviä. Koskaan ennen esimerkiksi itsensä nesteyttäminen ei ole tuottanut yhtä paljon vaikeuksia! Millainen Duracell-jänö olisinkaan, jos en olisi koko ajan nestehukan partaalla.

AJAN"HALLINTA"

Priorisoin elämäni aivan päin hanuria! Ajanhallintaani ei voi kutsua hallinnaksi, sillä vähätkin järjestelmällisyyden hivenet murenevat nopeasti. Pidin syksymmällä vielä kalenteria, sillä ajattelin sen jäsentävän tekemisiäni paremmin. Mitä vielä! Asetin liikaa tavoitteita, liian aikaisia henkilökohtaisia deadlineja, liikaa sotkua kalenterin sivuille. Nyt olen luopunut systeemistä kokonaan (lukuun ottamatta kännykkäkalenteria, jota käytän satunnaisesti). En tiedä, onko nykytilanne entistä parempi, sillä aika lailla jokainen koulun deadline ehtii vilahtaa ohitseni ilman, että edes huomaan. On siinä ja siinä, saanko tarpeellisia kursseja kasaan - ja millä tuloksilla. Entiseen tunnolliseen minääni verrattuna yrittäjä-Essi on varsinainen raggari. Onneksi miksei -asenne tuo tilanteeseen henkistä helpotusta: en ota tilanteesta liiallisia paineita. Eri asia on, kannattaisiko sittenkin ottaa.

Kaiken sekoilun johdosta olen vihdoin suoraan sanottuna puhki, varsinkin fyysisesti. Kroppa huutaa lomaa, nenää kutiaa sadannen aivastuksen verran ja aivotoiminta matelee. Kun kaikki tämä iskee yhtä aikaa päälle, loma ei voisi tulla parempaan saumaan. Karkaankin perheen kanssa leutoon ilmastoon lojumaan hotellin allasosastolle, makaamaan hierojan pöydälle, viemään naamani triplapuhdistettavaksi, lukemaan, pelaamaan golfia ja lenkkeilemään. Liikuntaa ja rentoutumista ja jonkinlaista detoxia eli todellista akkujen lataamista. Ajattelin olla elämäni vireessä palatessani, sillä P-pas'n vauhti ei todellakaan ole hidastumaan päin. Vuoden 2010 mukana aukeaa ovia aivan uusiin maailmoihin, mikä tulee näkymään piankin.

*TYHJÄÄ TÄYNNÄ!

Ei mitään huonoa ettei hyvääkin. Vaikka elämäni onkin mennyt siihen, että suurin saavutukseni on naamarasvan tai peitepuikon ostaminen* (mikä on oikeasti kaltaiselleni turjakkeelle merkittävä askel kohti kauniimpaa arkea), olen tutustunut aivan uuteen ulottuvuuteen muotoilualan yrittäjyyden myötä. Olen kohdannut todella mielenkiintoisia ja hienoja persoonia ja oppinut käsittämättömän paljon uutta niin maailmasta itsestään kuin arkisista käytännöllisyyksistä. Ei välttämättä uskoisi, mutta jopa biologian tietämykseni on kasvanut P-pas'n ihmeellisessä maailmassa!

Hienointa kaikessa on kuitenkin se, että olen vihdoin antanut itselleni luvan inspiroitua ja luodakin jotain inspiraatioideni pohjalta. Toistaiseksi aikaansaannokseni ovat olleet maltillisia ja pienimuotoisia, mutta voi tätä toteutuvissa olevien ideoiden määrää! On ihmisiä, jotka tarvitsevat konkreettisen syyn toteuttaa itseään ja niitä, jotka tykkäävät tehdä niin muuten vain. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään. Kiitos äkkipikaisuuteni ja lyhytkatseisuuteni olen nyt tässä, enkä ajatellut vähään aikaan väistyä.

Kunhan nyt suon hetken joulurauhan itselleni ja tekisin pari pysyvää uudenvuoden upausta. Kuten sen, etten enää valvoisi aamukolmeen arki-iltoina ja koittaisi sinnitellä viiden tunnin yöunilla. Ei tässä enää  niin nuoria ja elinvoimaisia olla. Anyways,

Hyvää joulua kaikille! 

Nauttikaa ruoasta, rauhasta ja elämästä. Ja koittakaa hallita omaanne hieman paremmin kuin minä.

PS. Kiitos Marialle raikkaasta julisteesta!
Kyseessä on siis jo aiemmin mainostamani Suburban Basher -dubstep
-klubi Playgroundissa, jossa P-pas'lla on oma Roots&Reggae-lounge.
Tulkaa moikkaamaan ja jammailemaan 9.1!

Talvimuotia kerrakseen

Buahahaa!

Itsenäni olemisessa on sellainen hauska juttu, etten jaksa kummemmin häpeillä. Tämä käy ilmi muun muassa pukeutumisessani. On kausia, jolloin jaksan kiinnittää tyyliini huomiota, ja on kausia, jolloin en jaksa. Sama pätee hiusten- ja naamanlaittoon. En itse kärsi tilanteesta, mutta läheisilleni ajoittainen huolettomuuteni ja epäsiisti ulkoasuni voi käydä raskaaksi. Haluaisitko itse liikkua kassialman näköisen kaverisi kanssa julkisesti, huvittaisiko se sinua yhtä paljon kuin tätä alma-kaveria?

     Onneksi talvi sallii pieniä horjahduksia, sillä, ihan oikeasti, kuka näyttää hyvältä pakkasvarustuksessaan? Ja jos ulkonäkö pelittää, minkä hinnalla? Itse pidän tarkenemisesta. Tyyli laahaa perässä tai on pudonnut kyydistä jo hyvä tovi sitten.

Jos totta puhutaan, pidän talvivarustuksestani. Vaatteeni ovat monen sattuman summa ja muodostuvat yleensä niistä palapelin paloista, jotka nurkista satun löytämään ja änkemään väkipakolla toisiinsa kiinni. Kun muut suunnittelevat uusien talvivaatteiden hankintaa ja kirjoittavat pitkiä toivomuslistojaan, minä ruokin lamaa turvautumalla koiransyömiin lapasiin, vanhoihin joululahjoihin ja isoveljen vanhaan, muodottomaan takkiin. Takista syytän tosin siskoani, joka lainasi astetta tyylikkäämpää toppatakkiani, joka katosi pieruna Saharaan tai minne ikinä sisko takkini veikään. Oikeastaan olen siis vain elämäntilanteeni uhri ja toistaiseksi vähävarainen yrittäjä, joka mieluummin panostaa P-pas'iin kuin itseensä. Tämän johdosta voisinkin verrata itseäni Jeesukseen, joka uhrautui koko kansan puolesta sovittaen heidän syntinsä.
     Minä, äidiltä nyysimäni Kuomat, veljeni XL-takki ja lampaanpään näköinen hattuni sovitamme sinunkin tyylisyntisi. Ne sovittuivat moninkertaisesti silloin, kun vielä käytin valkoisia korvalappuja pipon sijaan. Joku on tainnut löytää ne ja polttaa roviolla  poppalauluja manaten, sillä en ole nähnyt saati kuullut niistä mitään lähiaikoina. Voi surku.

herkkä poseeraus feat. Toto, jalassa samettiset kotihousut...

Toisaalta Jeesukseksi Jeesuksen paikalle nouseminen olisi poliittisesti ja uskonnollisesti epäkorrektia. Pidän oman paikkani enkä usko, että moni on halukas sitä varastamaan. Odottakaa vain, kun otan karvahattuni käyttöön! Vaikka tuuheat turjakkeet ovatkin kuuminta hottia, kyseinen päähine on herättänyt paljon huonosti peiteltyä huvittuneisuutta todistajiensa keskuudessa. Jatkakaa naureskelua, se tekee sydämelle hyvää!

- Essi, joka käyttää ajoittain asiallisempiakin kenkiä