Aamu on koditon

.. ja merkintäni kuvaton. Joulumarkkinaviikonloppu on ohi ja paketissa, kirjaimellisesti.

Istun bussissa matkalla Helsingistä Hamptoniin kera Toto-koiran, läppärin, käsilaukkuni ja valtaisan pahvilaatikon. Vaikka kauppa kävi, ei tavarapaljous keventynyt mitenkään helpottavasti. Tämä johtunee siitä, että unohdin jättää turhat tavarat, kuten kasan henkareita, Helsingin tukipisteeseen sadan kilometrin kuljettelun sijaan.

Olisi kyllä kannattanut, sillä seikkailu aamu-unisena ja kiukkuisena mahdottomien kantamusten, vilkkaan lemmikin ja yhtä kiukkuisen taksinkuljettajan kanssa sai itkuvalmiuden herkkään. Emme vaihtaneet ajon aikana sanaakaan, luuli varmaan minun olevan avoliitosta muuttanut hakattu tyttöystävä (en ole harrastanut meikkaamista vielä tänään), joka toivoo näkevänsä valoa tunnelin päässä (tuijotin katse lasittuneena ja aivot unessa ikkunasta ulos hiljalleen lumeen peittyvää kaupunkia). Kamppiin saavuttuamme jouduin erikseen pyytämään apua pahvilaatikon kanssa, ja sen siirtäminen kolmen metrin päähän autosta tuntui ärsyttävän miestä entisestään. Toivotettuani hyvät päivänjatkot olin omillani.

Jos satuit hengailemaan Kampin linja-autoasemalla tänään kello 07:00-07:10 aikaan, olen pahoillani pahvilaatikon laahauksesta ja jaloilla työntelystä aiheutuvasta meluhaitasta. Ja koiran komentamisesta lähteviä korisevia ääniä - se olin vain minä. Aamuni pelastus olivat lopulta kaksi naishenkilöä, joista toinen auttoi puolivälissä matkaani työntämään laatikon määränpäänsä - eli kaukoliikennelaiturin - portille, toinen, joka sattui olemaan linjan kuski, siirsi omatoimisesti laatikon bussin tavaratilaan. Ilman tällaisia satunnaisia ystävällisyyksiä itse kukin meistä olisi kovin onneton kovin usein. Ainakin, jos tuppaa kuljettamaan mukanaan suuren suurta pahvilaatikkoa aamuisin.

Olen jo jonkin aikaa ajatellut tehdä merkinnän, jossa käyn läpi yrittäjyyden mukanaan tuomia elämänmuutoksia ja yllätyksiä. Mitä en osannut aavistaa ryhtyessäni tähän hommaan? Mikä alalla on hauskointa, mikä keljuinta? Mihin suuntaan oma elämäni on mennyt ainaisen ylityön myötä? Mitä lopulta seuraa siitä, että päättää ryhtyä yrittäjäksi 18-vuotiaana? Joillekin ei mitään, itselleni sitäkin enemmän. Tämän merkinnän haluan toteuttaa kuvilla höystettynä, joten sitä saamme odottaa vielä tovin. Kutsumus sen kirjoittamiseen on kyllä kova, sillä tämä viikonloppu osoitti todeksi lähes kaikki elämänmuutokseni kohdat - paitsi sosiaalisen elämän kärsimisen. Huonot elintavat taas tulivat entistä tutummiksi. McDonaldsin Big Bacon oli P-pas'n yksi yhteistyökumppani ja energianlähde, muun muassa.

Nyt kun saisi  hedelmäsalaatin ja litran kevyesti maustettua vettä. Ja ennätysmäärän  näkyvyyttä. Vihjatkaa ihmeessä tutuillenne P-pas'sta, sillä vuodenvaihteen tienoilla sattuu ja tapahtuu etenkin verkkokaupan puolella, kun uusia, entistä hienompia mallistoja niin koruissa kun vaatteissa tupsahtaa esiin. Toinen printtivaatemallistokin olisi kovin mielellään tulossa webstoreen heti tammikuun alussa, mutten uskalla vielä lyödä päivämäärää lukkoon. Suosittelen sitä odotellessa tilaamaan haluamansa tuotteet pois varastosta lojumasta, jotta uusille saadaan tilaa! Vielä on joitakin kokoja joistain paidoista jäljellä.

Aamuterkuin Essi,

joka ei halua enää koskaan herätä klo 05:30 tiskaamaan